Totuusblogi

EI PERKELE, ETTÄ HÄVETTÄÄ!!!!

2011-02-20T18:54:01+02:00

Mä olen nyt tehnyt taas historiaa bailaamalla kahtena päivänä hyvin lyhyen ajan sisään. Nuorempana oli maailman luonnollisin asia olla kahtena iltana viikonlopusta päissään, mutta nyt ei, koska totuushan on se, että rahaa ei ole (ennen sitä jostain syystä oli.....mutta silloin ei ollut metallikorsettia, kunnon meikkejä tai yövoidetta), eikä jaksamista... Mutta en ymmärrä, mikä Kokkolan vaikutus on mun alkoholikäyttäytymiseen, koska viina nousee niin salakavalasti nuppiin, ennen kuin edes tajuankaan ja sitten on tullut tehtyä tai sanottua kaikenlaista noloa... Ja se hävettää se humalassa olokin! No, mutta eilen oli hyvä syy, koska ystäväni Tampereelta olivat käymässä ja pitihän niitä ulkoiluttaa! Sitten meni sanat sekaisin ja tukka ja hipsin yöllä kotiin muiden jälkeen vasta. Seikkailu, tuo ihana tekosyy... Ja mikähän siinä on, että humalassa pitää SEIKKAILLA, vaikka sitten henkensä kustannuksella?? Koputan puuta kun sanon, että kaikista "seikkailuistani" huolimatta, mulla on ollut suojelusenkeleitä olkapäillä ja takamuksella, en ole ollut tyhmänidiootti, mutta pelottava totuus on myös se, että mitä kaikkea olisi voinut tapahtua!! JA eniten pelottaa se, että jos minusta tulee joskus jonkun pienokaisen mutsi, niin miten ihmeessä saan sen kasvatettua niin, että se ei olisi tällainen törttöilijä humalassa, tai sille tulisi edes paha olo humalassa ENNEN kuin menee muisti!!??

Hävettää kyllä sekin, että sinkkuna ja nuorena ihmisenä ajattelen asian jotenkin lasteni kautta JO. Olis nyt vaikka se ukko edes...

Mutapa mutta. Pakertaminen jatkuu tiistaina, saas kattoo mitä sitten keksitään... Esitys ottaa jo muotoaan ja elämän pimpelipom jatkuu...aina kuten ennenkin :)

-Jenna

Avautumisia

2011-02-17T21:13:01+02:00

Totuus on nyt se, että me ollaan työstetty häpeä-merrkistä aihetta nyt jo kolme viikkoa. Vieläkin hävettää. Tämän aiheen parissa työskentely on raskasta, vaikka ryhmä meillä onkin mitä parhain.

Usein on vaikeaa aueta ja kertoa, on myös vaikeaa havaita että olisi jotain kerrottavaa. Monet häpeät on niin monien henkisten lukkojen takana (oma analyysi nro.5 229) että niiden muistaminen vaatii ponnisteluja. Eilen sitten ponnistettiin. Pidimme pumppaus-hiki-päivän. Sellaiset puolitoistatuntia juostiin, rääkättiin ihan jokaista kehon lihasta ja kiroiltiinkin pikkasen. Samalla mutistiin, puhuttiin ja huudettiin omia häpeänkokemuksia. Se oli helpompaa, niinku osattiin odottaakin. Jännittävää on kuitenkin se, että kun pumppaustuokio oli ohi ja palattiin tauon jälkeen purkamaan kokemusta, niin oli vaikeaa muistaa mitä kaikkea oli sanonut. Palautuuko kuori niin nopeasti?

Saman päivän iltana huomasimme, itse ainakin, että alkoholi on se toinen avaava ase. Samat vaikutukset, myöskin se että kun päivä valkenee niin muistikuvat avautumisista ON melko hataria... Sillä ei näyttänyt olevan merkitystä, että onko päiväseltään jo avannut itseään. Sitä avattavaa nimittäin Riitti vielä ihan mukavasti.

Esitys on ensi viikon torstai-iltana. Siihen mennessä olisi sykkyrän vielä vähän avauduttava. Katotaa kuinka käy.

Laura

Kevään herääminen

2011-02-15T12:22:01+02:00

Koitin etsiä tuon näytelmän synopsista, eli juonikertomusta ja liittää sen tähän, mutten löytänyt. Näytelmä on hyvä.

Itse ajattelen kevään heräämisellä nyt sitä, että kevät herää. Vaikka asteita on mittarissa -24, kohta on luvattu -40, eikä lämpöä ei näy, mutta mieli on muuttunut. Mieli on muuttanut kevääseen. Olo on mitä positiivisin ja hymyilen kesälle, joka yllättäen omalla kohdallani muuttui - monessa suhteessa - enkä haikaile menneitä, nuole haavojani menneestä erosta tai surkuttele yksinäistä kohtaloani. Kaikki superpariutuneet ME-ihmiset tiedoksi, sinkkujen aikaa on kevät ja kesä. :)

Sain ikävän tiedon viikonloppuna siitä, ettei minun tarvitse enää hymyillä tietyille viesteille, koska niitä ei enää tule ja tietysti murehdin sitä asiaa. Teemanamme on häpeä, joten huomasin samalla myös sen, että tällaisesta aiheutuu myös häpeää. Häpeää siitä, että tuntuu, että on mennyt niin sanotusti naruun. Se olkoon materiaalia tutkimuksellemme.

Kun tämä viikonlopun musta pilvi oli ajelehtinut ylitseni, jatkoin valojen rakentamista, taisin tuhrata pienen kyyneleen ja tallensimme valotilanteet opparini esitystä varten. Esitys on mun mielestä hyvä ja nautin mun näyttelijöistä, joten en murehtinut enää. Seuraavana päivänä kuulin maailman ihanimman uutisen ja minulle tarjoutuin mahtava duuni, joten unohdin oikeastaan koko ukkospilven ja keskityin kevääseen ja huomasin, että näin se kevät vaikuttaa - ei märehdi enää puutteellisuuksissaan vaan päästää niistä nopeammin irti. Lisäksi aivokemioihin voi vaikuttaa hokemalla samaa mantraa muutaman kerran päivässä, n. 30 sekuntia kerrallaan. Mun aivokemiat on kunnossa ja aloin hoitaa niitä. Hymyilen kulmakarvojeni alta ja suunnittelen jekkuja. Kolmen näytelmän ensi-illat ohjaukseni jälkeen ja sitten avara tuolevaisuus - ilman ikävää jonkun syliin, ilman pelkoa menetyksestä ja, ennen kaikkea, mahdollisuus oppia antamaan anteeksi itselleen.

Jenna

Nuoruus vol.2

2011-02-12T19:36:01+02:00

Totuushan on nyt se, että mua alkoi nyppiä tuo nuorten trendipippop-, laihdutus-, hiustenpidennys-, ripsienpidennys-, supermeikki-, superihkudaajeekulttuuri. Siis miksi? Alan kohta lihottaa itseäni, leikkaan tukkani pois, lopetaa meikin käytön, alan puhun vain kirjakielellä ja kuuntelen kantria, koska ne ovat tietääkseni nuorista kaikkein epäsuosituimpia asioita. Ja kaikki vain siksi, että MENEE HERMOT tähän pintaliitojuttuun. Missä on syvällisyys? Pitkät keskustelut vesisateessa, keskustelut joita ei voi lopettaa siksi, että olisi märkä vaan niitä on jatkettava siksi, että ne ovat liian hyviä lopetettavaksi?! Muistan ikuisesti kaveriporukkamme piiiiitkät yöt rannalla - ihan selvinpäin - istuimme, juttelimme ja naureskelimme aamunkoittoon. Kävimme välillä uimassa. Meikkiä saattoi olla vähän, mutta ei mitään pidennyksiä, nipistyksiä, kiristyksiä, laihareita tai hip-juhlia viimeisen päälle tällättyinä...

Kun aloitan tämän vetoomukseni, tarvitsisin siihen kannattajia, koska se on vaan aika turhaa aloittaa yksin. Joten ilmoittautumisia otetaan vastaan. Itsensä lihottamiselle ehdotan "kantrilla kaiken saastuttamista". Eli ihan kaijutin menetelmällä, ihan kaupoissa, julkisissa tiloissa ym. paikoilla, joissa totutusti on paljon ihmisiä kantrit soimaan! Ja kun naamat alkavat katsella paheksuen, ei muuta, kuin volyymit kaakkoon ja mielellään jokin lantion nitkutus tms. kehiin. Ja kun katseet vielä pitenevät ja pahenevat, ehdottomasti suoraa tuuletusta ja jammailua, volyymiä lisempää ja kova meininki. Itseasiassa sain idean littää tämän tähän meidän toimintaamme, siinä voi samalla tutkiskella asioita, joita olemme jo tutkiskelleet ja hieman propagandaa myös. Kaikki kynnellekykenevät mukaan!!!

-Jenna

Tämän ryhmän Jessica

2011-02-12T18:21:01+02:00

Totuushan on se, että olen tämän ryhmän Jessica, ja kyll on ollut vaikeeta raahata ittensä pari metriä koneen luo kirjoittamaan jotakin tähän blogiin.. Lähtökohtaisesti en siedä blogeja, ja nyt pitäis ite olla osana blogin kirjoittamista, no eihän tää voi olla niin pahaa.

Elikkä viime perjantaina, ja kappas kummaa sehän oli vasta eilen, oltiin kaupungilla tekemässä extreme häpeilömättömyyttä. Siihen lajiin kuuluu esimerkiksi keskustassa tanssiminen, ja eilen se huipentui lehtien ääneen lukemiseen. Totuus on se, että olen tämän ryhmän Jessica, ja joskus satun vihastumaan turhista kommenteista. Niin jo, älkää pelästykö, kommentoikaa vaan, vähän jännitystä elämään. Niin, mutta eilisen tempauksen aikana, luulisin että Anni justiinsa oli lukemassa erittäin kiinnostavaa artikkelia koulukiusaamisesta, niin joku ihminen tunsi välttämättömäksi kehotta meitä menemään töihin.. Töihin, mutta jestas sentaan miksi menisin nyt töihin kun siellä ei sit oo ketään muita tähän aikaan, täh?! Niin totuushan on se, että tämän ryhmän Jessica käy töissä, mut lähinnä käyn työpaikalla vaan työaikana! Loppu lyhyeesti, kommentti suututti ja se tuli ihan puun takaa. Tai hetkinen, oliko tämä mahdollisesti työtarjous!? Jos oli, niin mieluisasti kuuntelen lisää, ottakeepa yhteyttä! Tiukasta aikataulustani saisin ehkä repäistyä pari tuntia just sulle!

Niin seuraava kysymyshän on, että oliko toi vuodatus minulta välttämätön, ja saanko mahdollisesti ryhmältä satikutia. Totuus on se, että..menkää töihin!

On se kyllä...

2011-02-11T19:41:01+02:00

Totuushan on nyt se, etten ole vain puhdasta laiskuuttani tullut tänne vielä esittelemään itseäni. Nimi on Jennifer. Nainen omassa mittakaavassani, ja 21 vuoden edestä hyviä ja pahoja, mutta EHDOTTOMAN arvokkaita, kokemuksia takana. Teatteria harrastanut kahdeksanvuotiaasta lähtien ja vuoden päästä keväällä siitä pitäisi tulla virallisesti ammattikin. Ja sehän on hienoa! Pelottavaa, mutta hienoa.

Olimme tänään tosiaan tanssahtelemassa kaupungilla ja lukemassa ääneen erilaisia lehtiartikkeleja. Kaiken kaikkiaan oli mielestäni hyvin vapauttavaa (varsinkin tanssiminen, on hirvittävän usein tehnyt mieli vaan bailata keskellä katua!) ja yllättävän helppoa. Matkalla kohtauspaikalle jännitti, mutta ei sitten kun otti ensimmäiset tanssiaskeleet. Mutta sen huomasin, etten uskaltanut ottaa katsekontaktia kehenkään. En halunnut nähdä arvostelevia katseita. Ne ei ole kivoja. Toisaalta tekee mielellään kaikkea yllättävää ja ns. hullua, mutta samalla pelkää hirveästi mitä muut ajattelee. Hmm. Todettiin tuossa yksi päivä ryhmän kesken, että hävettää alkaa vasta sitten kun joku kommentoi tai tulee huomauttamaan tekemisistäsi. Kurjaa, että siinä vaiheessa pitää vielä hävetä vaikka on jo ylittänyt itsensä menemällä tekemään mitä ikinä nyt on sitten mennytkin tekemään!

Se on kyllä pirun jännä asia. Se häpeäminen. Jo lapsena opittu ja aikuisiällä ylläpidetty.

Kekkulointia

2011-02-11T06:08:01+02:00

Totuushan on nyt se, että kello on jotain kuusi ja mä valvon ja ressaan ensi-iltaa, verhojen valmistumista ja rakentamisia ja baletista fuetee (joo, en todellakaan tiedä kuinka se kirjoitetaan) piruettia. Jota en kerralla oppinut. Tai opin, mutta tieto ei osannut enää tässä väsymystilassa ja flunssahoureessa vaan mennyt jalkoihin saakka. Eilen olin akupunktiossa ja olin melkein varma, että olisin rentoutunut siitä. Mulla siis hoidetaan mun hartioita, joissa on joku TOS. Fysioterapeuttini mukaan "aika paska homma, jos tähän ikään mennessä sellaisen olen hankkinut". Opinnäytetyöni harjoitukset oli hyvät, ei sieltäkään ole ressiä ja baletti, noh fueteepiruettia lukuunottamatta, ihkua. Mutta silti...4:45 PAM! Mielikuvaharjoittelin piruettia, mielikuvaompelin verhot ja mielikuvarakensin valot ennenkuin viitsin nousta herättämään muita. Äiti komensi takaisin nukkumaan (se on kylässä ompelemassa ne verhot), mutten halunnut mennä. Seuraavaksi ajattelin ensin mielikuva tanssia keskustaan, ennen kuin toteutamme sen myöhemmin aamulla.

Ihminen siis valvoo ja tuskailee stressin tullessa. Sitähän se on jo enemmän ja vähemmän ollut 3,5 vuotta, mutta nyt pääsin jotenkin sen sieluun. Nyt odotan kuin kettu harakan suusta putoavaa juustoa, että pääsen niiden valojen kimppuun. En siksi, että tajuaisin niiden sunnittelusta jotain, vaan siksi, että saisin jotain konkreettista tekemistä hyvän musiikin kanssa ja näkisin samalla, että taiteellinen osuus valmistuu.

Olen nyt ladannut tästä meidän tutkostakin muutaman kuvan bittiavaruuteen. Onko joku oikeasti joskus ladannut jonkun kuvan näillekin sivuille?

Prosessimme etenemisestä sen verran, että tänään tanssimme halki kaupungin. ;) Sen missä, en kerro, tule ja bongaa! Juttu etenee ja esitys ja ajatukset syvenee. Itse olen suunnitellut lukevani kirjaa jossain keskustassa viikonloppuna - rentoutumisen nimissä.

Sain palautetta blogistamme...kehoittaisin silti kirjoittamaan tänne, koska siitä olisi meille ja muille enemmän hyötyä ;)

-Jensteeni

Nuoruus

2011-02-08T20:59:01+02:00

Totuushan on nyt se, että minä kadehdin nuorisoa kuin viimeistä päivää. Heidän ihanaa, virkistävää ja heittäytyvää suhdettaan maailmaan ja kirkasta katsastustapaa sen yli. Itse olen sydämessäni ikuisesti 16. 16 oli paras ikä. Silloin oli vanhempi, kuin 13 ja nuorempi, kuin 25. Kaikki oli edessä ja uutta ja kaikkeen oli helppo suhatutua kuin varsat: juosta nuuskimaan ja ottaa tärsky sähköaidasta nenukkiin. Nyt kun on oppinut jo jotain elämästä, kuten "älä koskaan luota vanhempiin teatterilaismiehiin", on tullut niin araksi, että suojaa itsensä lähemmältä kosketukselta nopeammin. Sitten karttaa kaikenlaisia mukavia mahdollisuuksia asioille tapahtua.

"Nuoruus on väkevä voima." -Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Yksi hyvä puoli siinä tosin on: En anna enää koskaan kenenkään haistatella itselleni. En koskaan ikinä koskaan. 16-vuotiaana sen vielä teki, ihan vaikkapa miellyttämisen haluissaan. Jos kivanoloinen hyvännäköinen, potentiaalinen kundi oli kiinnostunut, niin sitten oli ihan otettu - jopa siitä haistattelusta. Sitä en kaipaa. Juuri päätin lopettaa välit yhteen vanhaan roikkujatuttuun, jolle joksus nuorempana pidin seuraa (köhköh) ja nyt vanhempana, kun kulin siitä taas, se haistatteli mulle. Näin poistuu kaverisuhde facebookissa: *pums*, näin puhelinnumero: *pums* (joka toisaalta olisi kannattanut säästää, koska siten voi nähdä kuka soittaa) ja suunnitelma vastaukseksi, jos jotain joskus vielä kuuluu suunniteltu: *pums*.

Toisaalta, en kaipaa niitä kohtalokkaita välirikkojakaan. Kun se tekstari tai lappu kaverilta tulee, jossa lukee, "en haluu styylaa enää sun kaa, koska pirkko on ihanampi", se mursi maailman ja kaiken mitä siihen liittyy.....eli...kaiken. Nyt kun en anna, en saa ja säästyn suruilta.

-> Johtopäätös: Aikuisuuden salaisuus on siis KYYNISYYS. Ole kylmä ja paha, *pums*, olet aikuinen. Jeee......?

-Jens

Päiväunilta heräsin

2011-02-07T22:23:01+02:00

Totuus on se, että kun ihmisellä ei ole tekemistä se nukkuu.

Allekirjoittanut on Valkeakoskelta alunperin Kokkolaan juosten kirmannut 21-vuotias. Nainen. Ja ajankohtaista on se, että olen juuri saanut päätökseen erään koulutuksemme suurimmista kursseista: oman ohjauksen. Kyllä. Eilen oli viimeinen esitys ja oloni on, yllätys yllätys, väsynyt.

Ja toisaalta tuntuu että ei väsytä, mutta kun ei ole tarvettä lähteä reeneihin, suunnitella niitä, hankkia jotain esitykseen tai hoitaa asioita etukäteen koska kerrankin on aikaa, niin olen nukkunut ja paljon. Olenko siis oikeasti väsynyt vai vaan vailla tekemistä?

Jos oikein tosissaan ajattelee niin en olis kyllä saanu nukkua. Koska koti on koko viikonlopun juhlimisen jälkeen melko mielenkiintoisen näköinen ja erilaisia likaisia tavaroita lojuu koko kaksion täydeltä. On tosi ihanaa nukkua, mutta kun herää ja tajuaa nukkuneensa sellaset kevyet kolmen tunnin päikkärit niin alkaa heti miettiä että "ai saatana, olisin voinu nyt tehdä tämän, sen ja tuon..." sitten torkahtaa uudelleen ja säpsähtää vartin päästä hereille ja sama ajatus tulee uudestaan mutta nyt vielä vihaisempana.

Mutta joo, nyt olen hereillä ja kuitenki väsyttää. Kestääköhän tätä nyt niin kauan kunnes alan seuraavan "pakollisen" iltapuuhan. Koska nyt tuntuu siltä että nukkumiseen ei voi kyllästyä, sitä ei vaan saa tarpeeksi. Ja syy tähän on varmasti se, että nukkuminen on Kiellettyä. Nukkua saa jos on kipeä tai jos terveydenhoitaja julistaa että olet ylirasittunut elikkäs loppuun palanut. Oma diagnoosi on arvoton. Laiskaksi leimataan. Itse leimaan ainakin.

Aion nukkua tällä viikolla päiväunia, jos väsyttää. Ja todennäköisesti väsyttääkin, koska kalenterissa on iltamenoa vasta perjantaina. Hyvää yötä.

Laura.

1/3 Polttarit, 2011

2011-02-06T20:23:01+02:00

Totuushan on nyt se, että polttarit, nuo kaveriporukoiden riemukkaat rilluttelut, voivat olla joko ihan kamalia tai sitten supermahtavia!

Blogissa käytän kuvia viikonlopun polttareista, morsiammen luvalla :)

Todistin juuri lauantaina ihan supermahtavia polttareita. Syötiin, juotiin ja naurettiin ja siinä ohessa oltiin kylpylässä, KalPan pelissä ja baarissa. Miksi nämä polttarit oli sitten mahtavat? No siksi, ettei niihin sisältynyt pakonomaista morsiammen nolaamista, vaivaantuneen, toisilleen tuntemattoman seurueen epätoivoisesti ja myötähäpeillen katsellessa siideripullot kourassa. Kaikki oksennusta eniten muistuttavat vaatteet on revitty kaapista morsiammen puettavaksi, meikki tuhrattu tiesmiten ja sitten vielä myytäväksi annettu karkkeja tai muuta roskaa, viagrana, himolääkkeinä tms. Jeee... Siis mä en saa ladattua kuvia nyt, mun tarvii tehdä se toiste. Mutta fantsua oli! Kuvia tulee, kunhan opin käyttämään tietokoneita.

Toinen asia, ihmisellä nousee hirvittävän äkkiä hattuun :D Huomasin tämän itsestäni! Tähän tutkoon liittyy se, että olemme avoimia uudelle ihmissuhteelle, ei tyrkyllä, mutta auki. Perjantaina junassa rupattelin sitten miehen kanssa, joka punasteli kovin puhuillessaan mulle, se oli oikein herttaista. Ja mukavaa juttukaveria. Sitten polttariporukkamme morsian sai baarissa mieleensä, että "nyt Jenna hankitaan sinulle mies." Ja tarttui ensimmäiseen vasemmalla. Sattui olemaan herra Lääkäri, joka tällä nimellä muistettakoon siksi, että hra Lääkäri kertoi ensin ammattinsa ja lääkärinkorttinsa esitteli, ennen kuin muuta...(Kuopiossa liikkuu huhu, että lääkiopiskelijat saa aika hyvin pillua) Hra Lääkäri johdatti mut sitten tiskille, tarjosi lempijuomaani ja kehui silmiäni. Täytyy myöntää, että meikissä onnistuin ;) Kovasti kuulin öögistä, kiittelin ja punastelin, koska musta on tosi outoa kun kehutaan, samalla se tietenkin hiveli sisintä, kehut on kivoja! Nyt tänään sunnuntaina sitten junassa olin kusipää. Keskustelin ensin yhden naisen kanssa, mutta kun mulle alkoi Ylivieska-Kokkola välissä puhumaan nuorempi ihan ookoo näköinen mieshenkilö, ajattelin eka, että "toi haisee röökille ja on lyhyt. En juttele." Heti sen jälkeen: "MITÄ MÄ JUURI AJATTELIN?!?!?!!?" Ja sitten: "hmmm...tutkimusaihetta. Olen tullut keskustelukumppani kusipääksi." Vastasin sille yksitavuisesti ja käänsin katseeni pois. Mulle tuli niin huono omatunto, että mä koitin olla sit avoimempi ja henkisesti viestittää, että "olen valmis keskustelullemme.." ja lopulta, kun se jo jutteli tyttöystävälleen puhelimessa, ajattelin, että mun on keksittävä jutunaihe! Lopulta toivotin sille hyvää matkaa ja kun törmäsin opiskelukaveriin hölöttelin ihan kunnolla, (kiitos hänelle kotimatkaseurasta).

Polttarit ja keskustelut tuntemattomien kanssa. Rock ja oppimisen hetki.

Ai mitä hra Lääkärille tapahtui? Oman autonsa kehuskeleminen ei vaan uppoa. Muhun.

-Jens