Mä olen nyt tehnyt taas historiaa bailaamalla kahtena päivänä hyvin lyhyen ajan sisään. Nuorempana oli maailman luonnollisin asia olla kahtena iltana viikonlopusta päissään, mutta nyt ei, koska totuushan on se, että rahaa ei ole (ennen sitä jostain syystä oli.....mutta silloin ei ollut metallikorsettia, kunnon meikkejä tai yövoidetta), eikä jaksamista... Mutta en ymmärrä, mikä Kokkolan vaikutus on mun alkoholikäyttäytymiseen, koska viina nousee niin salakavalasti nuppiin, ennen kuin edes tajuankaan ja sitten on tullut tehtyä tai sanottua kaikenlaista noloa... Ja se hävettää se humalassa olokin! No, mutta eilen oli hyvä syy, koska ystäväni Tampereelta olivat käymässä ja pitihän niitä ulkoiluttaa! Sitten meni sanat sekaisin ja tukka ja hipsin yöllä kotiin muiden jälkeen vasta. Seikkailu, tuo ihana tekosyy... Ja mikähän siinä on, että humalassa pitää SEIKKAILLA, vaikka sitten henkensä kustannuksella?? Koputan puuta kun sanon, että kaikista "seikkailuistani" huolimatta, mulla on ollut suojelusenkeleitä olkapäillä ja takamuksella, en ole ollut tyhmänidiootti, mutta pelottava totuus on myös se, että mitä kaikkea olisi voinut tapahtua!! JA eniten pelottaa se, että jos minusta tulee joskus jonkun pienokaisen mutsi, niin miten ihmeessä saan sen kasvatettua niin, että se ei olisi tällainen törttöilijä humalassa, tai sille tulisi edes paha olo humalassa ENNEN kuin menee muisti!!??

Hävettää kyllä sekin, että sinkkuna ja nuorena ihmisenä ajattelen asian jotenkin lasteni kautta JO. Olis nyt vaikka se ukko edes...

Mutapa mutta. Pakertaminen jatkuu tiistaina, saas kattoo mitä sitten keksitään... Esitys ottaa jo muotoaan ja elämän pimpelipom jatkuu...aina kuten ennenkin :)

-Jenna

Totuus on nyt se, että me ollaan työstetty häpeä-merrkistä aihetta nyt jo kolme viikkoa. Vieläkin hävettää. Tämän aiheen parissa työskentely on raskasta, vaikka ryhmä meillä onkin mitä parhain.

Usein on vaikeaa aueta ja kertoa, on myös vaikeaa havaita että olisi jotain kerrottavaa. Monet häpeät on niin monien henkisten lukkojen takana (oma analyysi nro.5 229) että niiden muistaminen vaatii ponnisteluja. Eilen sitten ponnistettiin. Pidimme pumppaus-hiki-päivän. Sellaiset puolitoistatuntia juostiin, rääkättiin ihan jokaista kehon lihasta ja kiroiltiinkin pikkasen. Samalla mutistiin, puhuttiin ja huudettiin omia häpeänkokemuksia. Se oli helpompaa, niinku osattiin odottaakin. Jännittävää on kuitenkin se, että kun pumppaustuokio oli ohi ja palattiin tauon jälkeen purkamaan kokemusta, niin oli vaikeaa muistaa mitä kaikkea oli sanonut. Palautuuko kuori niin nopeasti?

Saman päivän iltana huomasimme, itse ainakin, että alkoholi on se toinen avaava ase. Samat vaikutukset, myöskin se että kun päivä valkenee niin muistikuvat avautumisista ON melko hataria... Sillä ei näyttänyt olevan merkitystä, että onko päiväseltään jo avannut itseään. Sitä avattavaa nimittäin Riitti vielä ihan mukavasti. 

Esitys on ensi viikon torstai-iltana. Siihen mennessä olisi sykkyrän vielä vähän avauduttava. Katotaa kuinka käy.

Laura 

Koitin etsiä tuon näytelmän synopsista, eli juonikertomusta ja liittää sen tähän, mutten löytänyt. Näytelmä on hyvä.

Itse ajattelen kevään heräämisellä nyt sitä, että kevät herää. Vaikka asteita on mittarissa -24, kohta on luvattu -40, eikä lämpöä ei näy, mutta mieli on muuttunut. Mieli on muuttanut kevääseen. Olo on mitä positiivisin ja hymyilen kesälle, joka yllättäen omalla kohdallani muuttui - monessa suhteessa - enkä haikaile menneitä, nuole haavojani menneestä erosta tai surkuttele yksinäistä kohtaloani. Kaikki superpariutuneet ME-ihmiset tiedoksi, sinkkujen aikaa on kevät ja kesä. :)

Sain ikävän tiedon viikonloppuna siitä, ettei minun tarvitse enää hymyillä tietyille viesteille, koska niitä ei enää tule ja tietysti murehdin sitä asiaa. Teemanamme on häpeä, joten huomasin samalla myös sen, että tällaisesta aiheutuu myös häpeää. Häpeää siitä, että tuntuu, että on mennyt niin sanotusti naruun. Se olkoon materiaalia tutkimuksellemme.

Kun tämä viikonlopun musta pilvi oli ajelehtinut ylitseni, jatkoin valojen rakentamista, taisin tuhrata pienen kyyneleen ja tallensimme valotilanteet opparini esitystä varten. Esitys on mun mielestä hyvä ja nautin mun näyttelijöistä, joten en murehtinut enää. Seuraavana päivänä kuulin maailman ihanimman uutisen ja minulle tarjoutuin mahtava duuni, joten unohdin oikeastaan koko ukkospilven ja keskityin kevääseen ja huomasin, että näin se kevät vaikuttaa - ei märehdi enää puutteellisuuksissaan vaan päästää niistä nopeammin irti. Lisäksi aivokemioihin voi vaikuttaa hokemalla samaa mantraa muutaman kerran päivässä, n. 30 sekuntia kerrallaan. Mun aivokemiat on kunnossa ja aloin hoitaa niitä. Hymyilen kulmakarvojeni alta ja suunnittelen jekkuja. Kolmen näytelmän ensi-illat ohjaukseni jälkeen ja sitten avara tuolevaisuus - ilman ikävää jonkun syliin, ilman pelkoa menetyksestä ja, ennen kaikkea, mahdollisuus oppia antamaan anteeksi itselleen.  

Jenna

Totuushan on nyt se, että mua alkoi nyppiä tuo nuorten trendipippop-, laihdutus-, hiustenpidennys-, ripsienpidennys-, supermeikki-, superihkudaajeekulttuuri. Siis miksi? Alan kohta lihottaa itseäni, leikkaan tukkani pois, lopetaa meikin käytön, alan puhun vain kirjakielellä ja kuuntelen kantria, koska ne ovat tietääkseni nuorista kaikkein epäsuosituimpia asioita. Ja kaikki vain siksi, että MENEE HERMOT tähän pintaliitojuttuun. Missä on syvällisyys? Pitkät keskustelut vesisateessa, keskustelut joita ei voi lopettaa siksi, että olisi märkä vaan niitä on jatkettava siksi, että ne ovat liian hyviä lopetettavaksi?! Muistan ikuisesti kaveriporukkamme piiiiitkät yöt rannalla - ihan selvinpäin - istuimme, juttelimme ja naureskelimme aamunkoittoon. Kävimme välillä uimassa. Meikkiä saattoi olla vähän, mutta ei mitään pidennyksiä, nipistyksiä, kiristyksiä, laihareita tai hip-juhlia viimeisen päälle tällättyinä...

Kun aloitan tämän vetoomukseni, tarvitsisin siihen kannattajia, koska se on vaan aika turhaa aloittaa yksin. Joten ilmoittautumisia otetaan vastaan. Itsensä lihottamiselle ehdotan "kantrilla kaiken saastuttamista". Eli ihan kaijutin menetelmällä, ihan kaupoissa, julkisissa tiloissa ym. paikoilla, joissa totutusti on paljon ihmisiä kantrit soimaan! Ja kun naamat alkavat katsella paheksuen, ei muuta, kuin volyymit kaakkoon ja mielellään jokin lantion nitkutus tms. kehiin. Ja kun katseet vielä pitenevät ja pahenevat, ehdottomasti suoraa tuuletusta ja jammailua, volyymiä lisempää ja kova meininki. Itseasiassa sain idean littää tämän tähän meidän toimintaamme, siinä voi samalla tutkiskella asioita, joita olemme jo tutkiskelleet ja hieman propagandaa myös. Kaikki kynnellekykenevät mukaan!!!

-Jenna

Totuushan on se, että olen tämän ryhmän Jessica, ja kyll on ollut vaikeeta raahata ittensä pari metriä koneen luo kirjoittamaan jotakin tähän blogiin.. Lähtökohtaisesti en siedä blogeja, ja nyt pitäis ite olla osana blogin kirjoittamista, no eihän tää voi olla niin pahaa.

Elikkä viime perjantaina, ja kappas kummaa sehän oli vasta eilen, oltiin kaupungilla tekemässä extreme häpeilömättömyyttä. Siihen lajiin kuuluu esimerkiksi keskustassa tanssiminen, ja eilen se huipentui lehtien ääneen lukemiseen. Totuus on se, että olen tämän ryhmän Jessica, ja joskus satun vihastumaan turhista kommenteista. Niin jo, älkää pelästykö, kommentoikaa vaan, vähän jännitystä elämään. Niin, mutta eilisen tempauksen aikana, luulisin että Anni justiinsa oli lukemassa erittäin kiinnostavaa artikkelia koulukiusaamisesta, niin joku ihminen tunsi välttämättömäksi kehotta meitä menemään töihin..  Töihin, mutta jestas sentaan miksi menisin nyt töihin kun siellä ei sit oo ketään muita tähän aikaan, täh?! Niin totuushan on se, että tämän ryhmän Jessica käy töissä, mut lähinnä käyn työpaikalla vaan työaikana! Loppu lyhyeesti, kommentti suututti ja se tuli ihan puun takaa. Tai hetkinen, oliko tämä mahdollisesti työtarjous!? Jos oli, niin mieluisasti kuuntelen lisää, ottakeepa yhteyttä!  Tiukasta aikataulustani saisin ehkä repäistyä pari tuntia just sulle!

Niin seuraava kysymyshän on, että oliko toi vuodatus minulta välttämätön, ja saanko mahdollisesti ryhmältä satikutia. Totuus on se, että..menkää töihin!