Koitin etsiä tuon näytelmän synopsista, eli juonikertomusta ja liittää sen tähän, mutten löytänyt. Näytelmä on hyvä.

Itse ajattelen kevään heräämisellä nyt sitä, että kevät herää. Vaikka asteita on mittarissa -24, kohta on luvattu -40, eikä lämpöä ei näy, mutta mieli on muuttunut. Mieli on muuttanut kevääseen. Olo on mitä positiivisin ja hymyilen kesälle, joka yllättäen omalla kohdallani muuttui - monessa suhteessa - enkä haikaile menneitä, nuole haavojani menneestä erosta tai surkuttele yksinäistä kohtaloani. Kaikki superpariutuneet ME-ihmiset tiedoksi, sinkkujen aikaa on kevät ja kesä. :)

Sain ikävän tiedon viikonloppuna siitä, ettei minun tarvitse enää hymyillä tietyille viesteille, koska niitä ei enää tule ja tietysti murehdin sitä asiaa. Teemanamme on häpeä, joten huomasin samalla myös sen, että tällaisesta aiheutuu myös häpeää. Häpeää siitä, että tuntuu, että on mennyt niin sanotusti naruun. Se olkoon materiaalia tutkimuksellemme.

Kun tämä viikonlopun musta pilvi oli ajelehtinut ylitseni, jatkoin valojen rakentamista, taisin tuhrata pienen kyyneleen ja tallensimme valotilanteet opparini esitystä varten. Esitys on mun mielestä hyvä ja nautin mun näyttelijöistä, joten en murehtinut enää. Seuraavana päivänä kuulin maailman ihanimman uutisen ja minulle tarjoutuin mahtava duuni, joten unohdin oikeastaan koko ukkospilven ja keskityin kevääseen ja huomasin, että näin se kevät vaikuttaa - ei märehdi enää puutteellisuuksissaan vaan päästää niistä nopeammin irti. Lisäksi aivokemioihin voi vaikuttaa hokemalla samaa mantraa muutaman kerran päivässä, n. 30 sekuntia kerrallaan. Mun aivokemiat on kunnossa ja aloin hoitaa niitä. Hymyilen kulmakarvojeni alta ja suunnittelen jekkuja. Kolmen näytelmän ensi-illat ohjaukseni jälkeen ja sitten avara tuolevaisuus - ilman ikävää jonkun syliin, ilman pelkoa menetyksestä ja, ennen kaikkea, mahdollisuus oppia antamaan anteeksi itselleen.  

Jenna