Totuus on nyt se, että me ollaan työstetty häpeä-merrkistä aihetta nyt jo kolme viikkoa. Vieläkin hävettää. Tämän aiheen parissa työskentely on raskasta, vaikka ryhmä meillä onkin mitä parhain.

Usein on vaikeaa aueta ja kertoa, on myös vaikeaa havaita että olisi jotain kerrottavaa. Monet häpeät on niin monien henkisten lukkojen takana (oma analyysi nro.5 229) että niiden muistaminen vaatii ponnisteluja. Eilen sitten ponnistettiin. Pidimme pumppaus-hiki-päivän. Sellaiset puolitoistatuntia juostiin, rääkättiin ihan jokaista kehon lihasta ja kiroiltiinkin pikkasen. Samalla mutistiin, puhuttiin ja huudettiin omia häpeänkokemuksia. Se oli helpompaa, niinku osattiin odottaakin. Jännittävää on kuitenkin se, että kun pumppaustuokio oli ohi ja palattiin tauon jälkeen purkamaan kokemusta, niin oli vaikeaa muistaa mitä kaikkea oli sanonut. Palautuuko kuori niin nopeasti?

Saman päivän iltana huomasimme, itse ainakin, että alkoholi on se toinen avaava ase. Samat vaikutukset, myöskin se että kun päivä valkenee niin muistikuvat avautumisista ON melko hataria... Sillä ei näyttänyt olevan merkitystä, että onko päiväseltään jo avannut itseään. Sitä avattavaa nimittäin Riitti vielä ihan mukavasti. 

Esitys on ensi viikon torstai-iltana. Siihen mennessä olisi sykkyrän vielä vähän avauduttava. Katotaa kuinka käy.

Laura